Historian siipien havinaa huokuvan tilamme juuret ulottuvat vuoteen 1949. Tuolloin nuoripari, Väinö ja Martta Jaakkola alkoivat asuttaa itse veistämäänsä hirsitaloa ja hankkivat henkensä pitimiksi pienen karjan Mäkeläksi nimetylle tilalleen. Martan kotitalo seisoi kauniilla rantatörmällä ihan kivenheiton päässä ja suku auttelikin ajan hengen mukaisesti nuorta paria tilan töissä. Perheen toimeentulon takasi viljelyn, metsätöiden ja karjanhoidon lisäksi kaikenlainen käsillä tekeminen. Väinö oli erityisen taitava veneenveistäjä, jonka keveistä jokiveneistä kuulee tarinoita vielä tänä päivänäkin. Tilalla seisovasta veistämöstä lähti kaikkiaan vesille toista sataa ketterästi ohjailtavaa venettä, jonka lisäksi veistämössä työstettiin ahkerasti myös muita aikansa tarvekaluja. Myöhemmin nuoripari hankki myös pienen porokarjan ja Väinö toimi vuosia paliskuntansa poroisäntänä eli vastuumiehenä. Poroerotusten aikaan hirsitalo tarjosi lähikylien poromiehille yösijan ja Martta kestitsi yöpyjiä pientä lisätuloa perheelleen tienaten.
Väinölle ja Martalle syntyi kaikkiaan viisi lasta – Kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Lapset opetettiin tilan töihin pienestä pitäen ja lämpimiä muistoja löytyykin niin veneen tervaamisesta, erotuksista kuin heinäpelloilta. Aikuisuuden kynnyksellä lapset lensivät pesästä, lukuun ottamatta perheen vanhempaa poikaa, Reinoa, joka perusti oman perheen ja jäi asuttamaan kotitalonsa yläkertaa. Reinon elätti perheensä pitkään pelkällä poronhoidolla, mutta 70- ja 80-luvun taitteessa alkoi kouluttaa ajoporoja matkailukäyttöön. Reino tunnettiin poromatkailun pioneerina, joka oli kumppaneineen aloittelemassa Lapin talvimatkailun menestystarinaa. Reinon poika, Jani pääsi jo metrin mittaisena isänsä matkailuoppiin ja jatkoi isänsä elämäntyötä tämän kuoleman jälkeen vuonna 2006. Poika peri isältään porotilan ja matkailutoimen lisäksi roppakaupalla arvokasta tietoa niin poronhoidosta, ajokkaiden kouluttamisesta kuin elämästä yleensäkin.
Paria vuotta myöhemmin, Jani tapasi minut, Vuotsossa, Suomen eteläisimmässä saamelaiskylässä varttuneen poromiesperheen kasvatin yhteisten tuttujen häissä. Salamarakastuminen myötä aloimme pitää tiiviisti yhtä ja jo muutaman viikon jälkeen meillä oli yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia matkailutoiminnan kehittämisideoineen sekä perheen perustamisineen. Nyt naksuvien koparoiden lisäksi pihamaalla tömistelee useampi pieni jalkapari.
Matkailun kasvu ja poronhoidon vuotuisrytmi pitää meidät kiireisinä talvisin, mutta kesällä ehdimme myös levätä ja viettää aikaa perheen kanssa. Vapaa-ajalla viihdymme paljon luonnossa, jonka lisäksi aikaa vietetään myös keittiössä yhdessä kokkaillen. Tunnemme olevamme onnekkaita saadessamme jatkaa Janin suvun elämäntyötä sekä poronhoitokulttuuria, jonka molemmat olemme saaneet verenperintönä. Olemme onnellisia, että saamme toimeentulon siitä, mitä rakastamme tehdä. Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi kurkistamaan poromiesperheemme elämään ja kokemaan mieleenpainuvia elämyksiä sarvipäidemme seurassa.
