Poronlihan myynti

PORONLIHA PERHEEMME TULONLÄHTEENÄ

Poronhoito on yksi Arktisen alueen vanhimmista elinkeinoista. Poroa on aina osattu hyödyntää tarkasti, ja aikojen alussa poro on tarjonnut omistajilleen kaiken tarpeellisen kulkupeleistä vaatteisiin ja ruokaan. Meidän perheellemme poro on tärkein tulonlähde monella tapaa. Perinteisen lihatuotannon lisäksi saamme merkittävää lisätuloa poromatkailusta, ja nämä kaksi tulonlähdettä täydentävät toisiaan.

Poromme laiduntavat Pyhä-Kallion paliskunnan alueella, joka sijoittuu Rovaniemen, Kemijärven, Sodankylän ja Pelkosenniemen kuntien alueille käsittäen lähes 3800 km2 suuruisen alueen. Paliskunnan koillisosaa halkoo Pyhä-Luoston kansallispuisto ja paliskunnan sisältä löytyy niin lajirikkaita kosteikkoja, karuja tunturimaisemia, luppoisia kuusimetsiä kuin hyviä jäkäläkankaitakin. Runsaslumisina ja muutoin luonnonolosuhteiltaan haastavina talvina poroja lisäruokitaan maastoon porojen luontaisille talvilaitumille pääosin tuorerehulla ja kuivalla heinällä.

Pyhä-Kallion paliskunnassa on n. 150 poronomistajaa, joten poro on lukuisille perheille merkittävä tulonlähde. Kuten poromiesperheissä on tapana, poronhoitoon osallistuu koko perhe, eikä ole tavatonta, että jo imeväisillä on oma poromerkkinsä pienine porokarjoineen.

Oman porokarjamme liha on käsitelty ja leikattu Kemijärven teurastamolla, jossa tilan isäntä on toiminut teurastusaikaan useana vuonna myös teurasesimiehenä. Poronlihamme on valmiiksi leikattua, vakuumiin pakattua ja kaikilla lain vaatimilla merkinnöillä varustettua. Koska porojen teurasaika rajoittuu syystalveen, liha riputetaan, leikataan, pakataan ja säilötään pakastamalla heti teurastuksen jälkeen. Vähärasvaisuutensa vuoksi poronliha säilyy vakuumiin pakattuna pakkasessa huomattavasti pidempään kuin esimerkiksi naudan tai sianliha. Oikein säilytettynä poronlihatuote voi olla käyttökelpoista vielä pitkäänkin pakkauksessa ilmoitetun viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Poronliha on eettinen valinta

Poronlihalla on aina ollut hyvä imago laadukkaana ja puhtaana raaka-aineena. Poronliha on eettinen valinta vapaana laiduntamisen ja puhtaan ympäristön puolesta. Toisin kuin vuosikymmeniä sitten, poronlihaa ei pidetä enää herrojen herkkuna, jota tavallinen kuluttaja raskii ostaa vain aniharvoin. Lisäksi tiedetään, että poronlihan valmistaminen ei ole rakettitiedettä, vaikkakin parhaimman lopputuloksen saamiseksi on hyvä tietää pari perusniksiä. Suurin osa tuotettavasta poronlihasta on vasanlihaa, jolloin se on vähärasvaista ja maultaan miedon riistamaista. Vasanliha on mureaa, kypsyy nopeasti ja on parhaimmillaan sievästi maustettuna, mutta maustaminen on kunkin kokin oma makuasia. Koska itse syömme poronlihaa jossain muodossa vuoden jokaisena päivänä, joskus ruokapöydästämme löytyy vaihtelun vuoksi esimerkiksi chilillä, inkiväärillä ja valkosipulilla maltillisesti maustettua poropataa, jota tarjoillaan itämaisen riisin kera. Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämällä Pororeseptit-sivulta löytyy kymmeniä herkullisia reseptejä ja ideoita ruokapöytään, mutta jaamme mielellämme omat parhaat vinkkimme niin arkipöytään kuin juhlakattaukseenkin. Toisinaan saamme puheluita toiselta puolelta Suomea pihvinpaistoon valmistuvalta kotikokillta, joka haluaa kerrata vielä viime hetken vinkit täydellisen poropihvin paistamiseksi.

Ostamalla meidän tilamme poronlihaa, et ainoastaan osoita arvostusta laadukkaalle ja puhtaalle, pohjoisen raaka-aineelle vaan osoitat tukesi myös sitkeyttä vaativalle elinkeinolle, jota sukumme ovat harjoittaneet jo vuosisatojen ajan.

Mistä löytää meidän tilan lihaa?

Myymme poronlihaa Alakitisellä sijaitsevalla porotilallamme sekä Luostolla sijaitsevassa lounasravintolassamme, Café Uksakassa. Lisäksi mm. Luoston kaupalla on myynnissä joitakin lihatuotteitamme. Mikäli et pääse lihaostoksille aukioloaikoinamme, soittamalla voimme sopia kaupanteolle sopivamman ajankohdan. Koska lihamyymälämme on kotipihallamme, lihanmyynti onnistuu yleensä hyvin lyhyelläkin varoitusajalla.

TUOTEVALIKOIMAMME

Tuotevalikoimaamme kuuluvat mm. poronkäristys, ulko- ja sisäfileet, poronpaisti, potkakiekot, keittoliha, poron kuivaliha, maksa, purkkiliha, porosalami, porokebab sekä erilaiset kylmä- ja lämminsavutuotteet. Toisinaan valmistutamme koe-erän jotakin uutta tuotetta, ja se jää valikoimaan mikäli sille löytyy kysyntää. Pororeseptit-sivuilta löydät tietoa eri ruhonosien käytöstä sekä kymmeniä upeita pororuokareseptejä.

TUOTEVALIKOIMA JA HINNASTO 2023

https://pororeseptit.fi/poronlihan-valmistus/

PORONLIHAA KYLMÄKULJETUKSELLA YMPÄRI SUOMEN

Osa poronlihan tuottajista toimittaa poronlihaa kylmäkuljetuksella teuraskauden alettua ihan eteläisintä Suomea myöden. Koska poronlihan menekki omissa ravintoloissamme on suuri, me emme ainakaan toistaiseksi toimita lihaa muualle Suomeen, vaan myymme lihaa vain suoraan porotilalta sekä ravintolassamme Uksakassa, Luostolla. Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämälle pororeseptit-sivuston myyjähaun kautta sinulla on kuitenkin mahdollisuus löytää muita poronlihan myyjiä ja toimittajia. Lista myyjistä löytyy täältä: https://pororeseptit.fi/osta-poronlihaa/